
Tietoa opettajasta

Muusikko/Rumpuopettaja Markku ”Mäikkä” Tuomi
”Ekat rummut olivat sohvatyynyt kotona. Niitä paukuteltiin The Sweetin ja Hurriganesin tahtiin.”
Niinkuin monella muullakin rumpalinalulla, myös minulla rumpujen soitto alkoi musiikin tahdissa esineitä koputellen. Kiinnostus musiikkia ja varsinkin rytmejä kohtaan oli kova.
Ensimmäiset oikeat ja omat rummut olivat Taman Imperialstarit jotka vaihtuivat nopeasti Pearlin Exporteihin. Sitten harjoiteltiin yksin ja yhdessä bändin kanssa Raision legendaarisessa harjoitustilassa, Pommarissa.
Tekniikkaa ja rumpunuotteja opiskeltiin Pommarilla rumpuopettajan kanssa. Perusrudimentit tulivat tutuiksi hyvien opettajien ja laadukkaiden kirjojen kautta. Soittokokemusta haettiin eri kavereiden kanssa yhdessä soittaen.
Ensimmäinen keikka soitettiin Ilpo Group- nimisen bändin kanssa Raisrockissa vuonna 1983. Siitä alkoi soittotaival joka jatkuu yhä 4000 keikan jälkeen.
Rumpujen soiton opetustyötä ja bändikerho-ohjausta olen tehnyt vuodesta 2003. Matkan varrella on myös käyty studiossa äänittämässä musiikkia.
Tässä viralliset äänitteet joilla soitan :
Uman Namu : Ulvova Mylläri -albumi
Marianne Sometimes : vinyylisingle
Pennejä Taivaasta -yhtye: cd-single
Skywings- yhtye, 2 cd eepeetä
King Bream : Everyday
Johnny Pallari & his Rhythm Devils : No Apologies -albumi
Buck Jones Texas Rooster : 2 albumia
Poprocks : Audio -albumi ja muutama cd-single
Bagˋs Groove : 2 albumia
Hauhtonen : Omilla Teillääm -albumi
Korroosio : Kunniakierros - albumi ja 2 singleä
Turn On : Hard Times -albumi
Pasi Mikael : 2 singleä
Eurooppa 3 : Enkelin Siivet -albumi
Kinos : Mun Valtatie -vinyylialbumi ja cd ep
johnny Pallari & His Rhythm Devils : Second Coming - albumi
Pilsneripop : Johda Sinä Meitä -albumi ja singlet
King Drapes : Taas Me Mennään -albumi, ilmestyy kevät 2026
Doctor's Special albumi, ilmestyy 2026
Lisäksi muita äänityksiä, demoja, yksittäisiä kappaleita kokoelma-levyille, omakustanteita, ym.
Alla linkki Youtube videoihin :
Tässä Sopitfy-linkki jossa osa äänitteistä joilla soitan rummut ja perkussioita:
https://open.spotify.com/playlist/5bZLNnfEodfMyyqG4wDhK6?si=_tF5gI2AShi4Y7n3OIKWVw&pi=6fjc5N17Rf-z8